maanantai 8. kesäkuuta 2015

Sinustako seuraava kouluttaja osaavaan koulutustiimiimme?

Haemme RAI-kouluttajaa

Etsimme Suomeen "RAI-keikkakouluttajaa" osaksi osaavaa koulutustiimiämme. Työ on monipuolista ja haastavaa. Keskeiset tehtäväalueet ovat Raisoftin koulutukset kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon henkilökunnalle sekä yhteydenpito asiakkaisiin.
Haemme tehtävään henkilöä, joka on toiminut tai toimii omassa organisaatiossa RAI-erityisasiantuntijana, RAI-avainosaajana tai RAI-vastaavana. Tehtävää voi myös hoitaa sivutoimisesti ja kehittyä nykyisessä työssä paremmaksi RAI-osaajaksi. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää vanhustenhuollon toimintaympäristön tuntemusta ja kokemusta kouluttamisesta. Eduksi katsotaan ruotsinkielen taito.
Raisoftin pääkonttori sijaitsee Kokkolassa mutta tehtävää voit hoitaa myös muualta käsin. Tehtävästä maksetaan koulutustuntikohtainen palkka ja päivärahat. Lisäksi tuemme työssä kehittymistä ja viihtymistä koulutuksien, virkistyspäivien sekä muiden etujen muodossa.
Täytä hakemus oheisen linkin kautta 30.6.2015 klo 16.00 mennessä.
Tehtävä alkaa perehdytyksellä sekä kolmen kuukauden koeajalla. Tämän jälkeen laaditaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Koulutuksia on eniten ajanjaksoilla syyskuu-marraskuu ja helmikuu-toukokuu.
Lisätietoja tehtävästä antaa tietojohtaja Johan Boholm, s-posti: johan.boholm[at]raisoft.com / puh. 0207 789 566

Raisoft on sosiaali- ja terveydenhuollon alalla toimiva, vuonna 2000 perustettu asiantuntijayritys. RAIsoft-ohjelmistomme ja -koulutusratkaisumme pohjautuvat maailmanlaajuiseen interRAI-järjestelmään. Asiakkaamme ovat julkisen ja yksityisen sektorin palveluntuottajia sekä Suomessa että ulkomailla.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vireyttä ja säästöä RAI-tietojärjestelmän avulla


Hiirosenkodin osasto E7 oli yksi neljästä pilottiosastosta, joilla RAIsoft-järjestelmä otettiin käyttöön Oulussa vuonna 2002. Tuolloin osastolla työskennellyt Katriina Niemelä lähti Helsinkiin RAI-aloitusinfoon päivän varoitusajalla esimiehensä yllättävän esteen takia.

torstai 30. toukokuuta 2013

RAIsoft Johtajamoduuli julkaistu 23.5.2013

Tablet- ja selainkäyttöliittymille kehitetty uusi tuotteemme - Raisoft Johtajamoduuli - tarjoaa konkreettista tietoa, havainnollisia kaavioita ja selkeitä raportteja, päätöksenteon tueksi.



Reaaliaikaisuus on yksi Johtajamoduulin kulmakivistä. Tätä ennen tavallinen toimintatapa on ollut kerätä ja tutkia hajallaan olevaa tietoa, tilastoja ja tapahtumia. Johtajamoduulin myötä päätöksenteon pohjaksi saa reaaliaikaisen tiedon nykytilanteesta.

torstai 25. lokakuuta 2012

RAI-tietojen hyödyntäminen lääkitysarvioinneissa Lahden kaupunginsairaalassa

Lahden kaupunginsairaalan neljällä pitkäaikaisosastolla hyödynnetään RAI-järjestelmää moniammatillisessa lääkitysarvioinnissa. Sekä hoitajat että lääkäri ovat kokeneet RAI:n hyödylliseksi lisätyökaluksi lääkitysten arviointiin. Myös sairaala-apteekin näkökulmasta RAI tarjoaa erinomaisen välineen lisättäväksi lääkitysarviointien työkalupakkiin.

Sairaala-apteekkari Leena Riukka, ylihoitaja Anu Tarvainen ja osastonlääkäri Maija Junes




Moniammatillinen yhteistyö lähti käyntiin ylihoitaja Anu Tarvaisen ja sairaala-apteekkari Leena Riukan välisissä keskusteluissa RAI:n hyödyntämismahdollisuuksista. Yhteistyölääkärinä arvionneissa on toiminut osastonlääkäri Maija Junes.

Keväällä 2012 toteutetussa kokeilussa sairaala-apteekin proviisori kävi etukäteen läpi osaston potilaiden tiedot sekä Pegasospotilastietojärjestelmästä että RAIsoft-LTC-ohjelmistosta. Pegasoksesta proviisori katsoi potilaan lääkelistan, laboratorioarvot, kertomustekstin ja hoitokertomuksen.

RAI-järjestelmästä hän katsoi lähinnä mittarit liittyen kipuun (Pain) ja masennusoireisiin (DRS). RAPs-tarkistuslistalta poimittiin mukaan kaatumisen uhka sekä ravitsemustila. Tapaamisessa osaston lääkärin ja hoitajien kanssa käytiin yhteisesti läpi proviisorin esiin nostamat huomiot ja kysymykset lääkityksistä.

Osastonlääkäri Maija Junes kertoo:
Apteekin farmakologinen näkemys osaston henkilökunnan ulkopuolelta yhdistettynä RAI:n antamiin tuloksiin tuo lääkärin päätöksentekotilanteeseen hyvän tuen. Sieltä tuleva data on puolueetonta tietoa, jolloin hoitoratkaisuihin ei lähdetä kevyin perustein. Tilanne keskustellaan yhdessä ja päätös on harkitumpi. Se lisää hoitohenkilökunnan halukkuutta muutoksiin. Muutoksiinhan liittyy aina riski tilanteen huonontumisesta ja tämä on usein syy, miksi muutoksista pidättäydytään. Ajatellaan että ”vuosi sitten tilanne oli tosi kaoottinen, älä nyt vain tee mitään muutoksia.



Esimerkkejä:

RAI:n kipumittari (Pain) 

Jos arvo 3 (= kipuja päivittäin/ajoittain vaikea/sietämätön kipu), tarkastellaan potilaan kipulääkitystä: onko lääkettä ollenkaan tai meneekö liian pienellä annoksella tai olisiko kenties tarpeen lisätä/vaihtaa toinen lääkeaine? Vastaavasti jos arvo 0 (= ei kipuja), voidaan keskustella voisiko potilas tällä hetkellä yrittää pärjätä ilman kenties ”päälle jäänyttä” kipulääkitystä?



RAI:n masennusmittari (DRS) 
Jos korkea arvo, mietitään onko tarvetta lisätä masennuslääkeannosta 
tai vaihtaa lääkitystä. Jos arvo 0 ja lääkitys mennyt pitkään voisiko kenties ”päälle jääneen” lääkityksen kokeilla asteittain lopettaa.

Lisäksi katsottiin erikseen voidaanko vähentää potilaan kaatumisen uhkaa lisääviä lääkkeitä sekä jos potilaalla on nielemisvaikeuksia, voidaanko lopettaa/vaihtaa hyvin isokokoisia lääkevalmisteita.

Tarkasteltaessa kahden osaston tuloksia (n=42) muutoksia tehtiin keskustelun perusteella noin puolelle potilaista. 45% muutoksista oli annosvähennyksiä, 20% oli lääkkeen lopetuksia, 12% lääkkeen aloituksia ja 8% annosnostoja. Pitkäaikaisseurantaa muutosten vaikutuksesta ei ole tehty, mutta lääkärin kanssa keskusteltaessa todettiin, että joillain potilailla jouduttiin lääkitys muuttamaan takaisin entiseen.

Moniammatillisessa keskustelussa totesivat sekä hoitajat että lääkäri RAI:n hyödylliseksi lisätyökaluksi lääkitysten arviointiin. Myös sairaala-apteekin näkökulmasta RAI tarjoaa erinomaisen välineen lisättäväksi lääkitysarviointien työkalupakkiin.



Lahden kaupungin yhteyshenkilöt
[s-posti: etunimi.sukunimi@lahti.fi]

Leena Riukka
Sairaala-apteekkari

Anu Tarvainen
Ylihoitaja

tiistai 25. lokakuuta 2011

Syksyiset RAI-terveiset kaikille!


RAI-järjestelmän käyttöönotto kasvaa koko ajan Suomessa ja se näkyy myös meidän kouluttajien työmäärässä. Matkakilometrejä kertyy ja paikkakunnat vaihtuvat tiheään. Syksyn aikana on tullut esille monia hyviä käytäntöjä RAI-järjestelmän käyttöönottoprosessien eteenpäin viemisessä. Esimiesten rooli on avainasemassa uuden työvälineen käyttöönotossa.


Raisoftin kouluttaja Mervi Kivistö ja Jyväskylän RAI-yhdyshenkilö Saila Rossi


maanantai 15. elokuuta 2011

Haemme RAI-kouluttajaa

Raisoft on sosiaali- ja terveydenhuollon alalla toimiva, vuonna 2000 perustettu asiantuntijayritys. RAIsoft-ohjelmistomme ja RAIsoft-ABC koulutusratkaisumme pohjautuvat maailmanlaajuiseen RAI-järjestelmään. Asiakkaamme ovat julkisen ja yksityisen sektorin palveluntuottajia sekä Suomessa että ulkomailla.


Koulutustoimintamme kasvaessa haemme innostavaa ja yhteistyötaitoista

RAI-kouluttajaa osa-aikaiseen työsuhteeseen

  • Sinulta edellytämme aiempaa kokemusta RAI-arviointityöstä (vanhustyö)
  • Sinulta odotamme sosiaali- ja terveydenhuollon alan koulutusta ja osaamista
  • Aiempi kokemus kouluttamisesta katsotaan eduksi
Avoimet hakemukset 31.8.2011 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: rekry[at]raisoft.com

Lisätietoja tehtävästä: Tietojohtaja/koulutuspäällikkö Johan Boholm, puh. 0207 789 566 / s-posti: johan[at]raisoft.com

torstai 28. lokakuuta 2010

Raisoft on sosiaali- ja terveydenhuollon alalla toimiva, vuonna 2000 perustettu asiantuntijayritys. Ohjelmisto- ja koulutusratkaisumme pohjautuvat maailmanlaajuiseen RAI-järjestelmään. Asiakkaamme ovat julkisen ja yksityisen sektorin palveluntuottajia sekä Suomessa että ulkomailla.



Haemme ammattitaitoiseen ohjelmistokehitystiimiimme

WEB-sovelluskehittäjää

Raisoftin uudet ohjelmistot ja toiminnan laajeneminen tuovat mukanaan positiivisia haasteita. Tällä hetkellä haemme ammattitaitoisen joukkomme vahvistukseksi kokenutta WEB-sovelluskehittäjää.

Tehtävä:

Tehtävänä on Raisoftin selainpohjaisten tietojärjestelmien sovelluskehitys. Toimipaikka sijaitsee Kokkolassa ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Kyseessä on määräaikainen työsuhde.

Jos sinulla on vahva käytännön kokemus selainpohjaisten sovellusten toteuttamisesta ja olet koulutukseltasi insinööri, DI, FM tai vastaava - ota ihmeessä yhteyttä työntekijöistään huolehtivaan *) yritykseen.

*) loppuvuonna 2009 suoritetussa työyhteisökyselyssä kaikki vastaajat kokivat voivansa käyttää tietojaan ja taitojaan työssään ja kokivat saavansa tarvittaessa tukea ja apua työtovereiltaan. Kaikki kokivat myös työyksikön ilmapiirin leppoisaksi/mukavaksi ja olivat sitä mieltä, että työpaikan johto on kiinnostunut henkilöstön terveydestä/hyvinvoinnista.

Sinulta edellytämme:

  • aiempaa käytännön kokemusta selainpohjaisten tietojärjestelmien sovelluskehityksestä
  • web-ohjelmointiosaamista (jQuery / JavaScript, XSL ja XML, PHP, AJAX, CSS)
  • tietoturvaosaamista
  • tietotaitoa web-sovellusten suorituskyvystä ja skaalautuvuudesta

Sinulta odotamme:

  • oma-aloitteisuutta, järjestelmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä
  • kykyä/halukkuutta jatkuvaan kehittämistyöhön
  • SQL-tietokantaosaamista
  • IIS-osaamista

Ota yhteyttä seuraavasti:

  • toimitusjohtaja Robert Åström, puh. 0207 789 562 / s-posti: robert[at]raisoft.com